Uman pennut ovat syntyneet

Uman pennut syntyivät 21.2.2018. Synnytys meni hienosti ja Uma on mahtava emo pennuilleen, mutta kaikki ei mennyt silti loppujen lopuksi ihan odotuksien mukaan. Uma kävi tiineyden 28 päivänä ultrassa, jossa kokenut eläinlääkäri laski tarkkaan, että pentuja olisi tulossa 5 tai 6. Tätä määrää sitten odottelimme. Uman synnytys alkoi aamupäivällä ja tunnin sisällä se pyöräytti neljä poikapentua. Odottelin pitkään, että jatkuisiko synnytys vielä jos pentuja syntyisi lisää, mutta ei. Neljä pentua sieltä sitten tuli. Todennäköisesti kävi niin, että eläinlääkäri on sitten ultrassa katsonut samaa pentua pari kertaa tai sitten puuttuvat pennun ovat ultran jälkeen imeytyneet pois kuten joskus saattaa käydä.

Harmikseni vieläpä tosiaan pennut olivat kaikki uroksia. Olen todella pitkään toivonut itselleni Uman narttupentua, joten odotukseni saa nyt edelleen jatkua. Narttupennuille olisi ollut myös todella hyviä koteja tiedossa niin harmitti kyllä, että hekin jäivät nyt ilman pentua.

Sukupuolijakaumaa harmittavampi juttu oli kuitenkin, että yksi pennuista oli hyvin pieni ja heikko. Muut pennut olivat alusta asti hyvin liikkuvaisia ja eläväisiä, mutta tämä pienikokoinen pentu liikkui vähän huonommin eikä esim. kädellä pitäessä tempoillut jäntevästi kuten nämä muut pennut. Imeä se jaksoi, mutta liikkuminen nisälle oli huonoa, joten autoin sen itse aina nisälle imemään. Illan aikana pentu hieman reipastui kun sai imettyä paljon maitoa ja aloin jo toivomaan, että kyllä pentu selviäisi.

Yöllä pennun kunto kuitenkin heikkeni. Se alkoi taas liikkumaan huonosti ja se sai mielestäni jonkinlaisia kouristuksia. Yritin vielä yön ajan auttaa pentua laittamalla sen aina nisälle imemään, mutta sen vointi vain heikkeni. Aamulla varasin sille lopetusajan eläinlääkäriin, mutta pentu ehtikin itsekseen menehtyä hieman ennen kuin ehdimme lähteä. Todella surullista, että kävi taas näin. Viivin viime pentueessakin kun oli yksi tällainen heikompi pentu joka menehtyi. Uuvana-pennun tarinan voit lukea täältä. Kauhean pahalta se vaan tuntuu kun menettää pennun kun kaikkensa ensin yrittää sen eteen. Ikävä on pientä kaunista enkelipentu-Petteriä. 🙁

Onneksi kuitenkin nämä kolme jäljelle jäänyttä pentua voivat ja kasvavat hyvin. Painoa tulee kaikille tasaisesti lisää kaiken aikaa ja ovat kaikinpuolin upeita ja terveitä poikia. Onni myös, että Uman ensimmäinen synnytys sujui niin hienosti ilman minkäänlaisia ongelmia. Tässäpä vielä kuvia pojista:

”Hande” 2vrk
”Hande” 2vrk
”Kauko” 2vrk
”Hande” 2vrk
”Kauko” 2vrk
”Kauko” 2vrk
”Toivo” 2vrk

Kaikki pennut ovat väriltään riistanvärisiä vaalein ja valkoisin merkein. Kahdelle pojista on jo varmuudella koti tiedossa, mutta yksi saattaisi vielä etsiä omaa kotiaan.

Kommentoi