Uma aloitti juoksunsa hieman odotettu myöhemmin eli tässä joulukuun puolessa välissä. Uman aiemman juoksuvälin perusteella olin odotellut juoksua alkavaksi jo marraskuussa, joten olimme varanneet minulle ja Joonakselle jouluksi lomamatkan ulkomaille. Kun matkamme lähestyi eikä Uma ollut vieläkään aloittanut juoksua niin aloin hieman huolestua, että alkaisiko juoksu juuri niin, että tärpit ajoittuisivat matkamme ajaksi ja juuri niinhän siinä kävi. Onneksi kaikki kuitenkin saatiin järjesteltyä parhain päin.
Siskoni Sanni, joka on itsekin kasvattaja, oli lupautunut tulemaan meille koiravahdiksi joka tapauksessa matkamme ajaksi. Rymyn isäntäväen kanssa sovimme meidän kannaltamme niinkin kivasti, että saimme ottaa Rymyn mukaamme Ouluun astutusreissulle. Kävin hakemassa Rymyn meille sunnuntaina sillä odottelimme tälle viikolle Uman tärppipäiviä. Itse lähdimme matkaan tiistaina ja Sanni jäi meille kotiin huolehtimaan koirista ja tulevasta astutuksesta. Rymy on ollut oikein asiallinen ja fiksu vieras. Automatkallakin se istui aivan hiljaa ja rauhallisesti koko matkan ajan vaikka joutui täysin vieraiden ihmisten matkaan lähtemään. Myös arki meidän ja Sannin koirien kanssa on mennyt hienosti eikä Rymyä ole liikaa stressannut olla tärppinartun kanssa samassa taloudessa.
Mikä parasta, Rymy on hoitanut hienosti astumiset! Se on astunut nyt eilen ja tänään molemmilla kerroilla onnistuneesti Uman. Hyvin oli Rymy hoitanut itse kaiken eikä ollut tarvinnut avustaa lainkaan kuten pelkäsin, että Umasta täytyisi pitää kiinni, ettei se kiemurtelisi alta pois kuten se Jekun kanssa teki. Rymy saa vielä huomenna astua ja sitten se pääsisi ansaitulle kotimatkalle lepäämään ja viettämään vähän rauhallisempaa joulun aikaa perheensä kanssa. Mutta huikea joululahja minulle tämä, että astutus onnistui! Jospa nyt sitten saisin kauan odottamani pentueen Umalle ja kotiin kasvamaan Uman jälkeläisen. Kuukauden päästä Uma pääsee sitten tiineysultraan, jolloin nähdään onko pentuja tosiaan tulossa.
Myös muita hyviä uutisia on. Minni kävi virallisissa luustokuvissa joulukuun alussa ja terveen paperit sai tyttö matkaan. Lonkat kennelliitto lausui B/B, kyynärät 0/0 ja selkä terve. Spondyloosilausuntoa selästä ei virallisena alle kaksi vuotiaille saa, mutta myöskään spondyloosia ei selässä näkynyt. Silmä- ja polvitarkkiin Minni pääsee alkuvuodesta kun Ouluun avataan uusi eläinlääkäriasema, jossa virallisia silmätarkastuksia tehdään. Käytän myös Viivin tuolloin silmätarkatuksessa.
Minnin röntgenkuvia:
Myös yksi pieni miinus Minnistä huomattiin eläinlääkärissä, sillä eläinlääkäri huomasi, että Minniltä puuttuu alaleuasta pieniä välihampaita. Olen itsekin usein tutkinut Minnin hampaita, mutta olen ilmeisesti aina vain kytännyt Minnin purentaa, enkä ole sitten hampaita koskaan sen tarkemmin laskenut. Menee vielä alahuuli aina niin sopivasti sen kohdan päälle, jossa nuo pienet välihampaat ovat niin en ole sitten koskaan huomannut. Minnillä oli pentuna melko kevyt alaleuka, joten tarkkailin paljon sen purentaa, että kehittyyhän se oikein. Purennasta tuli hyvä, mutta ilmeisesti tuo kevyt leuka on kuitenkin ehkä aiheuttanut tuon, ettei ne pienet hampaat ole mahtuneet puhkeamaan.
Onneksi nuo välihampaiden puutokset eivät ole mikään koiraa itseään haittaava ongelma, huonompi juttu olisi jos takahampaita tai vaikka kulmahampaita puuttuisi. Pitää vain ottaa tarkkaan huomioon tuo kun valitsee mahdollisesti jossain vaiheessa urosta Minnille, että sillä olisi täysi hampaisto lähisuvussa ja vahva alaleuka. Minni on kuitenkin niin mahtavan luonteinen ja tähän mennessä tutkitun terveytensä osalta niin hyvä, että olisi sääli jättää se kokonaan pois jalostuskäytöstä hammaspuutoksen takia.
Uman kanssa ehdimme mukavasti käydä korkkaamassa sen kisauran kolmosluokassa ennen kuin sen juoksu alkoi. Hyvin siitä kyllä huomasi jo, että juoksu on alkamassa aivan pian sillä sen vauhti ei ollut lainkaan yhtä hyvä kuin normaalisti ja vähän se tuntui olevan välillä omissa maailmoissaan. Uma on aiemminkin ollut juuri ennen juoksua tuollainen niin pitäisi jatkossa ottaa huomioon, ettei turhaa kisaisi ja treenaisi silloin kun se ei ole parhaassa vireessä. Olin ilmoittanut Uman ja Viivin Tornion kisoihin, joissa minun oli tarkoitus mennä Viivin kanssa kaksi rataa ja Uman kanssa kolme.
Viivistä huomasin lähes heti, että jokin ei ole nyt kohdallaan enkä saanut sitä yhtään syttymään ja innostumaan. Vielä perjantaina olimme käyneet sen kanssa vähän treenailemassa rataa ja silloin sen vire ja innokkuus oli tosi hyvä. Nyt Viivi ei ollut ollenkaan innoissaan ja suoritti radan hitaasti ja se liikkui minusta laukassa ja hypätessään vähän jäykästi. Olimme käyneet edellisenä päivänä pitkän metsälenkin kaverieni koirien kanssa ja luulen, että Viivi oli saattanut tuolloin jotenkin vähän venäyttää itsensä kun oli sitten seuraavan päivänä niin haluton. Päätin heti, että toista rataa emme mene jos Viivi ei ole kunnossa. Tutkailin Viivin liikkeitä parin päivän ajan ja se ravasi koko ajan hyvin, mutta laukassa se ei ojentanut takajalkojaan kovin pitkälle. Onneksi tuo meni ohi parissa päivässä, jonka jälkeen Viivi parani täysin ja nyt se liikkuu taas hienosti jokaisessa askellajissa.
Uma oli ensimmäisellä radalla yllättävänkin hyvin kuulolla, mutta vauhtia sillä ei ollut samalla tavalla kuin normaalisti. Se pysyi koko ajan aika lähellä minua, eikä lähtenyt tapansa mukaisesti jo kaukaa sinkoilemaan seuraaville esteille. Saimme tulokseksi 0 ratavirhettä, mutta valitettavasti radalla oli hyvin tiukka ihanneaika, jossa rata piti suorittaa niin saimme aavistuksen verran yliaikaa. Tosi hienosti kuitenkin, että ensimmäiseltä kolmosen radalta noin hieno tulos! Uma tuli tuloksellaan neljänneksi isosta osallistujamäärästä huolimatta, joten olin kyllä ylpeä. Olin myös itse tuolloin vähän sairaana niin en jaksanut juosta kunnolla, joten silläkin saattoi olla osuutta siihen, että etenimme nyt normaalia hitaammin.
Toisella radalla Uma ei ollut ihan niin hyvin enää kuulolla ja vaikutti, ettei se jaksa keskittyä kunnolla. Se säntäsi radalla yhteen putkista melko huonossa kulmassa ja kaatui putken sisällä pahan näköisesti. Näin kun se tuli putkesta ulos aivan nurin päin koko koira ja tilanne näytti minusta sen verran pahalta, että jätimme radan kesken emmekä osallistuneet enää viimeiselle radalle. Ei Umalle tuosta onneksi mitään tullut, mutta ajattelin, että parempi lähteä kotimatkalle kuin ottaa riski, että jokin olisikin ollut pielessä.