Astutusreissulle!

Uma aloitti juoksunsa 9.12. ja tärppipäivät alkaat olla nyt lähellä. Uma kävi perjantaina progetestissä, mutta silloin arvot olivat vielä hyvin matalalla. Myös verinen vuoto jatkui melko pitkään, mutta se alkaisi olla loppunut, joten tärppipäivät ovat todennäköisesti pian. Uma on kävi myös eilen ja tänään aamulla tapaamassa kaverini urosta, jotta näimme mitä koirat itse ovat mieltä ajankohdasta. Uros oli molemmilla kerroilla kiinnostunut, mutta Uma ei vielä ollut halukas. Se lähinnä istui maahan eikä tarjonnut itseään kun uros nuuhki sitä. Käymme vielä tänään illalla ja huomenna aamulla tapaamassa tätä ”testaajaurosta” ja suunnitelmana olisi huomenna lähteä ajamaan kohti Nummelaa jossa Jekku-herra asustaa.

Toiveissa olisi siis, että astuminen tapahtuisi huomenna illalla ja keskiviikkopäivänä, mutta mikäli on vielä liian aikaista eikä astumista tapahdu niin viivymme matkallamme vielä toisenkin yön, jotta voimme vielä torstainakin kokeilla astutusta. Eiköhän tässä siis joku päivä satu oikealle ajankohdalle ja Uma anna astua. Umahan on kyllä hyvin kiltti uroksille, eikä niille varmasti ärähdä, mutta itseäni mietityttää Uman vilkkaus ja leikkisyys, että miten se malttaa astua kun on niin eläväinen. Toivotaan, että oikeana päivänä se olisi itsekin niin halukas, että malttaa hetken seisoa paikoillaan, jotta toimitussaadaan hoidettua. 🙂

Ehdimme käydä Uman kanssa vielä yhdet agilitykisat ennen kuin sen juoksu alkoi. Kävimme siis OKK:n virallisissa agilitykisoissa ja Uma oli jälleen aika vallaton. Se otti tuolloin aika paljon häiriötä yleisestö ja huomasi, että sen oli vaikea välillä keskittyä tekemiseen. Etenkin yksi yleisössä aivan aidan vieressä hyvin kovaa haukkuva koira häiritsi Umaa ja välillä sen keskittyminen herpaatui pahoin. Etenkin ensimmäisen radan kepeillä meillä oli ongelmia kun kepit olivat aivan yleisön vieressä. Uma kuunteli niin paljon tätä haukkujaa, että se jätti monta kertaa aina pujottelun kesken ja jouduimme aloittamaan kepit alusta. Tältä ensimmäiseltä radalta saimmekin paljon virhepisteitä ja yliaikaa.

Toinen ratamme meni jo paremmin. Paljon Uma teki esimerkiksi aivan liian isoja mutkia ja kepeillä tuli jälleen virhe, mutta tämä johtui lähinnä omasta huonosta ohjauksestani. Tältä radalta saimme siis 5vp, mutta voitimme kuitenkin luokan. Meillä olisi ollut näistä kisoista myös seuraavana viikonloppuna kisata Active Dogilla Haukiputaalla, mutta Uma ehti juuri aloittaa juoksunsa vain kahta päivää ennen kisoja, joten emme päässeet osallistumaan. Myös Viivin kanssa olemme pikkuhiljaa treenailleet ja toiveissani olisikin päästä sen kanssa jälleen kisaamaan alkuvuodesta kunhan Uma nyt toivon mukaan jää äitiyslomalle mikäli astutus onnistuu.

Minni-pentu kävi meillä hoidossa pari viikkoa sitten viikonlopun ja onhan se aikamoinen. <3 Kauhean villi ja välillä aikamoinen riiviö, mutta silti niin ihanan luonteinen. Kauhean rohkea, reipas ja oppivainen. Uma tykkäsi kovasti leikkiä sen kanssa ja pienempää Minniä ei yhtään hirvittänyt rajummatkaan leikit Uman kanssa. Minni aloittaa alkuvuodesta myös pentukurssin emäntänsä kanssa, toivottavasti heille tulee kivaa ja molemmat oppivat paljon uutta!

Olen tehnyt omaksi ilokseni tällaisia joulukortteja koirista tänä jouluna. Tässäpä meidän kennelimme joulukortti eli hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille!

Pentusuunnitelmia ja muita kuulumisia

Minni-pentu muutti jo uuteen kotiinsa, jossa sillä onkin lähtenyt arki oikein mukavasti käyntiin. Minni vaikuttaa aika samanlaiselta reippaalta ja vilkkaalta riiviöltä kuin mitä Uma oli pentuna. Hiljaiselta tuntuu koti täällä Minnin lähdön jälkeen, mutta onneksi kovin pitkään meidän ei tarvitse toivon mukaan ilman pentuja olla.

minni2 dsc_7636 dsc_7500

Uman tulevat pentusuunnitelmat ovat hieman edenneet sillä urosvalinta on nyt tehty! Minulla oli useampi mukava vaihtoehto tulevan pentueen isäksi, mutta lopulta päädyin upeaan Jekku-herraan eli Cantavia Noitarumpuun. Yhdistelmästä lisätietoja kotisivujen Pentuja-sivulla.

jekku

DSC_6582

Yhdistelmästä kysyin myös jalostustoimikunnalta ja yhdistelmässä ei ole riskejä perinnöllisten sairauksien osalta. Virallista jalostustoimikunnan suositusta yhdistelmä ei saa, sillä jalostustoimikunta ei anna virallista suositusta koirille joilla on kyynär- tai polvitulos 1 tai huonompi ja Uman toinen polvi on tuloksella 1. Uman polvi ei kuitenkaan ole ikinä vaivannut sitä eikä siitä kukaan ole tuon yhden eläinlääkärin lisäksi löytänyt mitään vikaa, joten en näe itse riskiä käyttää sitä yhidistettynä tervepolviseen urokseen.

Pennuista on tullut jo todella paljon kyselyitä, joten toivon kovasti, että pentueesta tulisi iso, jotta kaikille näille mukaville kodeille riittäisi oma pentunsa tästä pentueesta. Itsellänikin pukkaa jo kovasti pentukuumetta, joten odotan todella innolla tulevaa pentuetta.

img_3945

dsc_7629

Kävimme Uman kanssa pari viikkoa sitten kisaamassa ensimmäisen kokonaisen kisamme kakkosluokassa. Kisat olivat Kokkolassa ja menimme kolme rataa. Umalla oli todella paljon virtaa ja ensimmäiset kaksi rataamme menivätkin melko mönkään kun Uma haki jo niin kaukaa esteet etten itse pysynyt perässä ja näin Uma karkasi myös väärille esteille. Kolmannella radalla Umalla oli jo hieman enemmän malttia ja itsekin pysyin vähän paremmin perässä. Kovin sujuva tämäkään rata ei ollut, sillä Uma teki esimerkiksi isoja turhia mutkia radalla, mutta selvisimme kuitenkin virheittä ja saimme näin ensimmäisen LUVA:mme kakkosluokasta! Uma myös sijoittui luokassa toiseksi. Mahtavasti sillä on kyllä vauhtia ja potentiaalia, vielä kun saisin itse ohjauksen kuntoon ja juoksisin vähän kovempaa niin kyllä tästä hyvä tulisi.

dsc_7902

Melkein sääli jättää Uma äitiyslomalle pian kun olen niin innostunut sen kanssa kisaamisesta, mutta onneksi Uma on nuori ja ehdin kisaaman sen kanssa paljon vielä pentujen teon jälkeenkin. Olen myös alkanut pikkuhiljaa nostattamaan Viivin kuntoa, joten alamme senkin kanssa taas pian treenaamaan agilitya ja kisaamaan kunhan sen kunto on taas entisellään. Kovin pitkään en varmaan enää Viivin kanssa kisaa agilitya, mutta ajattelin aloittaa sen kanssa kunnolla rallytoko-harrastuksen tämän jälkeen.

dsc_7587

Lopuksi vielä vähän huonolaatuisia kuvia minun ja Uman menosta Kokkolan kisoista. Hyvin näkee kuvistakin tuon miten pahasti olen itse yleensä aina jäljessä, mutta onneksi Uma irtoaa hyvineteen ja esteille.

dsc_7761 dsc_7790 dsc_7793 dsc_7802dsc_7812

Myös Minni-pennusta toivotaan isona agilitykoiraa ja Minni onkin käynyt jo tutustumassa treeniympäristöön sekä hieman putkiin ja kontaktiesteillä kiipeilyyn. Kauhean rohkea ja reipas pentu se on ja sijoitusperheensä mukaan myös todella oppivainen.

dsc_7858 dsc_7875 dsc_7886 dsc_7877

Lopuksi vielä pieni mainostus. Viivin ensimmäisen pentueen toinen pentu eli Uman veli Hallakedon Lapinlemmikki eli Äijä, seikkailee joka sunnuntai tv-sarjassa nimeltä Eränkävijät. Äijä on kyllä upea koira ja on ollut ihanaa päästä seuraamaan sen seikkailuja Kilpisjärven upeissa maisemissa tässä tv-sarjassaki. Hyvä sarja muutenkin joten seuratkaa muutkin ihmeessä! Sarjan kaikki jaksot löytyvät myös Yle Areenasta.

Eränkävijät

Kisatuloksia ja Minni-pennun kuulumisia

Ulpukka pentumme eli Minni, kuten sitä sen uudessa kodissa aletaan kutsumaan kasvaa hyvin ja on reipas ja iloinen koiranpentu. Minni on nyt 3-viikkoinen ja se liikkuu ja leikkii jo paljon. Minnillä on valtava ruokahalu ja se syö jo Viivin maidon lisäksi reippaasti paljon kiinteää ruokaakin. Viivi on hoitanut alusta asti pentuaan erinomaisesti ja myös Uma on ihana ja huolehtiva isosisko. Pentu saa meillä jo seikkailla melko paljon pentulaatikon ulkopuolellakin ja sen lempi puuhaa on härnätä Umaa, joka on ihanan kiltti ja varovainen noin pienenkin pennun kanssa. Kiva nähdä, että Uma on noin fiksu pennun kanssa niin hoitaa varmasti omatkin pentunsa mainiosti.

Minni 5vrk
Minni 5vrk
14202613_10210666015428813_8848972742621629863_n
Minni 9vrk
Minni 9vrk
Minni 9vrk

Uma kävi tänä viikonloppuna kisoissa OKK:lla. Lauantaina meillä oli kaksi rataa joista ensimmäisellä tuli liian monta kieltoa ja näistä hylky. Kovasti oli Umalla vauhtia enkä aina ehtinyt ohjaamaan sitä kunnolla, josta kiellot johtuivat. Toinen rata menikin sitten todella hyvin ja tulokseksi saimme 0vp, sijoitus 1, luva ja serti! Näin Uma nousi siis kakkosluokkaan ja tänään pääsimme kisaamaan kakkosluokkaan.

Kakkosluokan radat olivatkin sitten meille vielä turhan vaikeita tänään, mutta hauskaa meillä oli ja vauhtia piisasi tänäänkin vähän liikaa. Saimme siis hylyn molemmilta radoilta, mutta hyviä pätkiä oli molemmilla radoilla. Uman kanssa on välillä vaikeaa radoilla sen vuoksi, että se etenee niin pitkälle minun edelleni niin se saattaa helposti livahtaa väärälle esteelle jos en ole ajoissa ohjaamassa oikein. Seuraavat kisat meillä on ensi kuussa Kokkolassa.

14355523_10210818430559096_929147936640391385_n

Minni on kyllä ihana ja reipas pentu. Olen todella onnellinen, että sille löytyi hyvä ja harrastava sijoituskoti ja vieläpä ihan tästä Oulusta. Ihanaa päästä seuraamaan läheltä sen kasvua. Myös Uman tulevasta pentueesta on ollut jo paljon kyselyitä ja hienoja koteja on tiedossa Umankin pennuille. Myös urosvalinta alkaa olla pikkuhiljaa tehty, mikäli myös jalostustoimikunta hyväksyy urosehdotuksen. Julkaisen lisää tietoja tulevasta isäehdokkaasta kunhan asiat vähän varmistuvat lisää.

Loppuun vielä vähän pentukuvia. 🙂

14354998_10210818432319140_8350800654203147734_n 14390983_10210818437199262_8855104524746537048_n 14390772_10210818435319215_2558438637803238256_n 14317566_10210818436159236_8935962477247676726_n 14322449_10210818429319065_8261426876204998493_n