Silmätarkastustulokset ja näyttelysuunnitelmia

Viivi ja Uma kävivät molemmat tammikuussa silmätarkastuksessa ja terveet olivat molempien silmät. Umalla näkyi toisen silmän silmäkulmassa sikiöaikainen jäänne, joka on eräänlainen syntymämerkki. Mitään haittaa tuosta ei koiralle ole eikä kyseessä ole mikään sairaus tai perinnöllinen juttu, eläinlääkärin mukaan tuollaiset merkit ovat melko yleisiä. Hieno juttu siis, että molemmilla terveet silmät!

Viivillä ja Umalla on molemmilla nyt juoksu, joten meillä on ollut nyt hetken taukoa treenaamisesta ja kisoista. Viivin kanssa meillä jäi harmillisesti kahdet agilitykisat väliin juoksun takia, olisimme nimittäin olleet menossa sekä Kokkolan kisoihin jotka olisivat olleet eilen ja OKK:n kisat jotka olisivat olleet ensi viikonloppuna. Ensi viikonlopuksi menemme sitten kisojen sijaan Kuusamoon koirien kanssa rentoutumaan.

DSC_3205

Olen tänä talvena treenannut Uman kanssa melko ahkerasti agilityä ja minulla olisi tavoitteena tänä vuonna päästä kisaamaankin sen kanssa. Uma on Viiviä melko paljon nopeampi ja muutenkin oikein näppärä agilitykoira, joten minulla on paljon odotuksia sen suhteen agilityssa. Myös Viivin kanssa olemme treenanneet ja kisanneet ahkerasti tänä talvena. Minulla oli alunperin tarkoitus astuttaa Viivi tästä juoksusta, mutta juoksu tulikin pari kuukautta turhan aikaisin, sillä haluan vielä kisata Viivin kanssa mahdollisimman paljon ennen pennutusta ja käyttää sitä näyttelyissä viimeisen sertin toivossa. Nyt astutus siis siirtyy seuraavaan juoksuun joka sijoittuu todennäköisesti loppukeväälle. Uroksia olen katsellut Viiville useampia, mutta lopullista päätöstä urosvalinnasta en ole vielä tehnyt.

Näyttelyitä meillä on keväällä tulossa useampia. Ensimmäisenä olemme menossa molempien koirien kanssa Tornion ryhmänäyttelyyn 20.2.2016. Torniossa tuomarina on Mari Lackman. Lisäksi olen suunnitellut menoa Jyväskylän ryhmänäyttelyyn, Kemijärven ryhmänäyttelyyn ja Vaasan kansainväliseen näyttelyyn. Umakin alkaa olla jo pikkuhiljaa hieman aikuismaisen näköinen niin saattaisi jopa tuomarit tykätä siitä nyt vähän aikaisempaa enemmän.

DSC_3257

DSC_3248

Olemme koirien kanssa myös muuttaneet! Muutimme joulukuussa mukavaan asuntoon Oulun Kaijonrantaan. Uudessa asunnossamme on myös oma aidattu takapiha, jossa etenkin Viivi tykkää viettää aikaansa pitkäänkin. Kaijonrannassa on myös mahtavat lenkkeilymaastot ja asuntomme vieressä on järvi jonka jäällä on näin talvisin mainio ulkoilla koirien kanssa.

DSC_3172

DSC_3223

Kommentoi