Hallakedon kuulumisia

Meillä on ollut niin tapahtumarikas kesä, että on vähän blogin päivityskin jäänyt kaiken kiireen keskellä. Menin itse mm. naimisiin kesäkuussa ja häämatkalla oltiin sekä tietysti koirien kanssa käytiin kisareissuilla. Nimenikin tosiaan muuttui nyt avioliiton myötä ja minut tunnetaankin nykyään nimellä Anna Tiala. Tässäpä vähän koostetta, että mitä meille oikein kuuluu.

Uman pennut muuttivat huhtikuussa uusiin koteihinsa.

Lahku eli Hallakedon Paimenmatara, muutti Helsinkiin. Lahkusta on kasvanut hieno nuori harrastuskoiran alku.

Kuvannut Viivi Saarikko

Toivo eli Hallakedon Pommerinvirna jäi Ouluun ja Toivostakin on kasvanut reipas ja erittäin komea nuori koiraherra.

Myös Unto eli Hallakedon Poronjäkälä jäi asustamaan Ouluun. Unto on reipas ja melko vilkas, komea ja pörröinen poika.

Uma toipui pentujenteosta todella nopeasti ja se pysyisikin oikeastaan koko ajan oikein hyvässä kunnossa eikä sen yleiskunto päässyt mssään vaiheessa tippumaan kovin paljoa. Sen lihaskunto on ennallaan ja kestävyys hyvä, joten olemme kesän aikana aloittaneet jälleen agilityssa kisaamisen. Kuuma kesä on tehnyt kisareissuista aika-ajoin melko raskaita, mutta onneksi Uma on kuitenkin jaksanut hyvin kun on vain huolehtinut riittävästä viilennyksestä. Kisapaikoilla on ollut hyvät koiran viilennysmahdollisuudet, joten olen pitänyt Uman kasteltuna viileällä vedellä ja myös viilennystakki on ollut ahkerassa käytössä.

Viivi on reissannut tänä kesänä paljon ja se on ollut välillä pitkiäkin aikoja kaverini mukana reissaamassa ja mökkeilemässä. Viivillä oli keväällä hormonitoiminnan häiriöstä johtuvia iho-ongelmia, mutta nyt iho on jälleen hyvä, eikä ongelmia ole enää ollut. Viivin turkinlaatu on muuttunut steriloinnin myötä vähän haastavammaksi, joten olemme pitäneet sen nyt kesän ajan lyhyessä turkissa. Viivi on tykännyt kun on saanut olla hieman viileämmällä lyhyellä turkilla. Luultavasti ajelen jatkossakin Viivin turkin kesäisin.

Olemme käyneet myös välillä lammaspaimenessa Uman ja Minnin kanssa. Molemmat ovat toimineet oikein hyvin lampailla.

Myös agilitya Minni on harrastanut ahkerasti emäntänsä Marian kanssa ja kaksikko on kehittynyt huimasti! Myös muu yleinen hallinta ja tottelevaisuus Minnillä on mennyt paljon eteenpäin ja Minni onkin nykyään mahtavan tottelevainen ja kiltti nuori koira.

Seuraava pentue Hallakedon kenneliin on suunnitteilla juurikin Minnille keväälle 2019. Olen katsellut ahkerasti Minnille potentiaalisia sulhasehdokkaita ja minulla olisikin mielessäni pari hyvää vaihtoehtoa. Lopullista urosvalintaa tehdessäni kysyn myös jalostustoimikunnalta suositusta yhdistelmään.

Minni on käynyt nyt laajoissa terveystutkimuksissa ja tässäpä vielä kooste Minnin hienoista terveystuloksista:

  • Lonkat: B/B
  • Kyynärät: 0/0
  • Polvet: 0/0
  • Silmät: OK
  • Selkä:
    -nikamien epämuotoisuus: VA0 (normaali), lukumäärä: 0
    -välimuotoinen lanne-ristinikama: LTV0 (normaali)
  • Sydämen kuuntelutulos: Ei sivuääniä
  • Prcd-PRA: A eli terve
  • Pompentauti: n/n eli terve vanhempien tuloksen perusteella
  • DM: n/n eli terve vanhempien tuloksen perusteella

Kommentoi